Senaatti

Australian senaatti

Senaatti on valtion hallintoelin. Nimeä käytetään nykyisin yleensä parlamentin ylähuoneesta. Lakeja säädettäessä ne on hyväksyttävä sekä ylä- että alahuoneessa eli molemmissa kamareissa. Sana senaatti (senatus, vanhempain neuvosto[1]) juontaa juurensa latinan sanasta senex (vanha mies), ja alkuperäinen senaatti olikin Rooman valtakunnan senaatti.

Joissain maissa senaatin jäsenet valitaan äänestämällä samalla kun parlamentin jäsenet, mutta esimerkiksi Kanadassa senaatin jäsenet nimittää kenraalikuvernööri pääministerin suosittelemista ehdokkaista.[2] Yhdysvalloissa jokaisesta osavaltiosta valitaan kaksi senaattoria,[3] kun taas kongressiedustajat valitaan edustajainhuoneeseen väkiluvun mukaan, kuitenkin vähintään yksi. Senaattia ja edustajainhuonetta yhdessä nimitetään Yhdysvaltain kongressiksi.

Senaatti voi olla myös vallan kolmijako-opin mukainen toimeenpanovaltaa käyttävä osa. Keisarillinen Suomen senaatti vastasi Suomen suuriruhtinaskunnassa nykyistä hallitusta ja korkeinta oikeutta vuosina 1816–1918. Saksan kaupunkiosavaltioissa Berliini, Bremen ja Hampuri hallinnon toimeenpaneva osa on senaatti ja senaattorit vastaavat ministereitä.

  1. Uusi sivistyssanakirja 1990, hakusana senaatti
  2. Canada The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi) Viitattu 13.11.2014.
  3. Senators US Senate. Viitattu 13.11.2014.
Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.