Hyökyaalto

Suuri aalto murtuu rannikon läheisyydessä.

Hyökyaalto on hyökyvä aalto, hyöky[1]. Hyökyaaltona pidetään aaltoa, jonka korkeus on vähintään kaksi kertaa säätilassa vallitseva merkitsevä aallonkorkeus.[2] Tietyssä tilanteessa syntyvästä hyökyaallosta käytetään nimitystä roistoaalto.[3]

Aaltoja muodostava tuulen ja merenpinnan välinen prosessi johtaa kaikenkokoisten aaltojen syntymiseen, pienistä vedenpinnan rypyistä todella suuriin aaltoihin. Siksi on kehitetty merkitsevän aallonkorkeuden käsite. Todella suurten aaltojen syntymisen todennäköisyys normaalissa aallokonmuodostumisprosessissa on pieni mutta olemassa.[4]

Aaltojen kasvua kuvaavan epälineaarisen Schrödingerin yhtälön analyyttinen ratkaisu, Peregrinen solitoni, on johdettu vuonna 1983. Se selittää, miten tyynen merenpinnan keskellä voi syntyä hyvin korkea aalto, roistoaalto, jonka kaltaisten oletetaan aiheuttaneen lukuisia merionnettomuuksia. Nämä aallot häviävät syntypaikallaan yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin. Sitä tukevia mittauksia on tehty optiikan puolella.[3]

Suurimmat yksittäiset aallot voivat olla noin kaksi kertaa merkitsevän aallonkorkeuden verran.[5]

Itämerellä on mitattu 14 metrin aalto vuonna 2004. Tätä korkeammat aallot ovat valtamerilläkin harvinaisia.[6]

Erityisen suuria aaltoja voivat muodostaa positiivinen interferenssi kahden eri suunnasta tulevan aaltokuvion kohdatessa tai aaltoenergian kohdentuminen esimerkiksi merivirtojen kohtauspisteessä.[4] Myös matalikolla voi olla samanlainen aaltoja vahvistava vaikutus kuin merivirtojen kohtaamisella.[7]

Tsunamiksi kutsutaan maanjäristyksen aiheuttamaa sarjallista hyökyaaltoa,[8] jonka aallonkorkeus nousee, kun se osuu rantaan.[9]

  1. hyökyaalto. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
  2. Jarmo Wallenius: Hirviöaaltoja syntyy merillä ennakoitua enemmän (Ympäristö-osio) Turun Sanomat. 22.11.2011. Viitattu 29.1.2014.
  3. a b Anna Naukkarinen: Roistoaallon prototyypin jäljillä Rajapinta. 2010. Viitattu 14.7.2013.
  4. a b Rogue Waves NWS Ocean prediction center. Viitattu 14.7.2013.
  5. Merkitsevä aallonkorkeus Itämeriportaali. Viitattu 14.7.2013.
  6. Aaltoennätykset Itämerellä Itämeriportaali. Viitattu 14.7.2013.
  7. Aallokot kasvavat myös Itämerellä 2006. Turun Sanomat. Viitattu 15.7.2013.
  8. Mikä on tsunami? Kotus.fi. Viitattu 13.7.2013.
  9. Aalto kuin kauhutarinasta. Hs.fi 18.1.2017

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]